keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Villa-alusta

Tällä kertaa hain inspiraation Kestovaippakaupan sivuilta. Siellä oli myynnissä hahtuvasta tehty villa-alusta pinnasänkyyn. Toimintaperiaate on sama, kuin muovitetulla froteella, ilman sen muovin hiostavaa ominaisuutta. Pakko oli kokeilla. 


Villa-alustan mitoiksi huovutuksen jälkeen tuli 95cm x 73cm. Neuloin alustan 8mm pyöröpuikoilla,
10s x 12krs korinpohjaneuleena. Reunoissa ainaoikeaa 5 silmukkaa ja työn alussa ja lopussa 6 kerrosta. Kaiken kaikkiaan alustaan meni 3 kiekkoa Pirtin kehräämön kaksisäikeistä hahtuvaa.

Huovutin alustan pesukoneessa neljän käsipyyhkeen ja pienen määrän pesuainetta kanssa 40 asteen pikaohjelmalla ja pienellä linkouksella. 


Vaikka aloitin neulomisen jo toukokuussa, meinasi villa-alusta valimistumisen kanssa tulla pieniä ongelmia. Ensimmäisen hahtuvakiekon neulomisen jälkeen odotin kahta puuttuvaa hahtuvakiekkoa saapuvaksi kuukauden, jonka jälkeen kyllästyin odottamaan ja tilasin hahtuvat muualta. 

Nyt on Myrtin pinnasänkyyn vuotosuoja pissivahinkojen varalta. Hyvä niin, sillä tänään on ensimmäinen äitiyslomapäivä ja Myrtin yksiön vuokrasopimuksen umpeutuminen lähestyy hurjaa vauhtia. (Seuraavaksi olisi hyvä saada se kastemekko vihdoin valmiiksi!)

2 kommenttia:

  1. No niinpä! Noi värit on niin NAM, että tässä on koko päivä menny valmista alustaa pällistellessä :D

    VastaaPoista